2009
AFRIKAN PERINTÖ – Roseiran matka rytmeihin ja rituaaleihin
Johdanto
Tiedotusvälineet antavat yleensä Afrikan poliittisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta tilasta varsin synkän kuvan. União da Roseira haluaa vuoden 2009 enredollaan valottaa Afrikasta myös muita puolia; matkallaan Roseira tutustuu paitsi Afrikan nykyaikaan ja luontoon, myös ihmisten yhteenkuuluvuuden kannalta tärkeisiin rituaaleihin ja uskontoihin. Matkan aikana roseiralaisten turistimainen asenne muuttuu ja he alkavat myös ymmärtää Afrikan heimojen perinteiden vaikutuksen brasilialaiseen kulttuuriin ja siten myös samban syntyyn.
Katudestaque: Haaskalintu
Enredo
Osa 1. Turistit – pintaliitoa, ihmettelyä ja erehdyksiä
1. päivä, Etelä-Afrikka
Bussirähjän äänitorvi ei taaskaan toiminut, joten herätys toimitettiin agogolla. “Kaikki ylös ja makuupussit kasaan! Tervetuloa tälle economy-luokan bussimatkalle läpi Afrikan. Minä olen oppaanne Hannu. Tiedoksenne, että olemme yöllä saapuneet Etelä-Afrikkaan Cape Towniin, jonka suomalaiset tuntevat nimellä Kapkaupunki.”
Roseiralaiset kaivautuivat makuupusseistaan ja ryntäsivät hankaamaan bussin sameita ikkunoita. “Ei kyllä näytä Etelä-Afrikalta, enemmänkin Keski-Euroopalta!”
Opas kopautti mikrofonia. “Kaupungin arkkitehtuuri on osittain hollantilaista perua, Hollantihan on aikoinaan hallinnoinut Etelä-Afrikkaa. Hollantilaisten ja muiden eurooppalaisten jälkeläisiä Etelä-Afrikassa on kutsuttu buureiksi. Etelä-Afrikan poliittinen historia on varsin synkkä, ja oman lukunsa muodostaa rotuerotteluun perustunut `apartheid`, joka sai virallisesti alkunsa vuonna 1948. Rotusortoa oli tosin jo aiemminkin harjoitettu systemaattisesti niin hollantilaisten kuin brittienkin toimesta. Rotupolitiikkansa takia Etelä-Afrikka sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Virallisesti rotuerottelu päättyi vuoden 1994 vapaissa vaaleissa.”
Iltapäivän sokaisevassa valossa roseiralaisten eteen avautui laaja savanni. Vaaleankeltaiset, kuivuneet heinä- ja ruohokasvit huojuivat tuulenpuuskissa. Siellä täällä akaasiapuut antoivat eläimille suojaa auringonpaahteelta.
“Tämä on Krugerin kansallispuisto. Savannilla vaeltaa valtavia gnu-laumoja, samoin antilooppeja, seeproja, you name it. Ja tietysti – leijonia. Jonez, pane se pyssy pois!”
Bussin takaosassa viitattiin innokkaasti. “Tota noin, ei sattuisi täällä olemaan mitään isoja lintuja? Ollaan meinaan sambaryhmä.”
“Kyllä, täällä on strutseja, flamingoja, korppikotkia…en kuitenkaan suosittelisi hirveästi lähtemään sulkametsälle. Tuollakin taitaa heinikossa kiilua jotakin mitä en haluaisi katsoa lähempää.”
“Hannu Hanhi hei, se näyttää olevan säilykepurkki.”
Norsut olivat kuin ikivanhoja, pölyisiä kallionjärkäleitä. Syöksyhampaat välkkyivät valkoisina vasten puiden syvää vihreää. Eläinten silmissä näkyi väsymys. Norsulaumaa ahdisteli maastoauto, jonka konepellillä nuori mies tähtäili eläimiä kamerallaan.
“Nyt meillä on nokka kohti Premier Mine-timanttikaivoksia Pretorian lähellä. Täältä löydettiin kuuluisa Star of Africa-timantti. Paloitellun jättiläistimantin hiotut lohkot ovat nykyään osa Englannin kruununjalokiviä. Suurin niistä, The Great Star of Africa, painaa yli sata grammaa, tai yli 500 karaattia. Tässä lähistöllä on runsaasti myös kultaa ja muita arvometalleja.”
Roseiralaiset tihrustivat pölyistä maisemaa. “Ei näy kultaa. Eikä timantteja. Mutta heinää on.”
Opas oli kärsivällinen. “Kulta kaivetaan maasta, samoin timantit. Tulemme juuri kaivoksille. Näettekö, jättimäiset kuorma-autot jyristävät tauotta edestakaisin, kuljettaen maata. Maa-aineksesta erotellaan sitten arvokkaat metallit ja jalokivet.”
Roseira nyökytteli yksissä tuumin. “Just joo. Kyllä me tää arvattiin. Tosta kun pistää lapiollisen niin se on siinä.”
Joku korotti ääntään närkästyneenä: “Eiks täällä ole mitään gift-shoppia tai tehtaanmyymälää?”
2. päivä, Botswana
“Takapenkillä hiljaa, seuraa tiedotus. Olemme nyt Kalaharin autiomaassa. Oikeastaan Kalahari ei ole autiomaa, vaan täällä on paljonkin kuivaan ilmastoon sopeutunutta kasvillisuutta. Nuo valtavat puut tuolla oikealla – Marika, toisella oikealla – ovat apinanleipäpuita. Ne voivat elää jopa tuhatvuotiaiksi, ja niiden rungon paksuus voi olla läpimitaltaan seitsemän metriä. Apinanleipäpuun hedelmät ovat paitsi syötäviä, myös herkullisia. Niin, Liisa?”
“Meillä on nälkä.”
“Siitä tulikin mieleeni, että sana Kalahari tarkoittaa Suurta Janoa. Apinanleipäpuu ei juuri janoa tunne, sillä suuri puu voi varastoida kuivaa kautta varten jopa sata kuutiometriä vettä runkoonsa.”
Bussi pysähtyi puun alle suojaan. Oksat kurottuivat matkalaisten ylle kuin äidin käsivarret lapsen turvaksi.
3. päivä, Zimbabwe/Sambia
“Klausin porukalle taas uusi sääntö. Ei enää pagodea bussissa iltakahdentoista ja aamukuuden välillä.”
“Tänään on ohjelmassa Viktorian putoukset. Nyt vähän faktaa; korkeus 107 metriä, leveys 1737 metriä, virtaus 1000 kuutiometriä sekunnissa. Putousten löytäjäksi on mainittu skotlantilainen David Livingstone, vaikka afrikkalaiset ovat putoukset tunteneet jo tuhansia vuosia. Nimihän on tietysti annettu Englannin kuningatar Viktorian kunniaksi. Paikalliset kylläkin tuntevat putoukset nimellä Jylisevä Savu, mikä suoraan sanoen kuvaa asiaa hiukan paremmin. Putoukset on otettu mukaan Unescon Maailmanperintölistalle arvokkaana luontokohteena.”
Putousten jyly täytti bussin. Ärjyvien vesimassojen voima tuntui musertavalta. Hannu jakoi roseiralaisille korvatulppia muovikassista.
“Nyt, kaikki pihalle! Käymme katsomassa putouksia lähempää.”
Vesiroiskeiden takia luontomatkailu rajoittui kuitenkin jokuseen kännykällä napattuun hätäiseen valokuvaan.
“Okei, se siitä, käsken kuskin laittaa kenkää konehuoneeseen että ehdimme nähdä Kilimanjaron.”
4. päivä, Tansania
“Kilimanjaro, tai `vuori joka kimaltaa` on Afrikan korkein vuori. Sen huipppu on liki kuudessa kilometrissä. Kilimanjaro on sammunut tulivuori, joka muodostuu kolmesta erillisestä huipusta. Sanotaan, että kulkijan ei tarvitse kysyä mikä on Kilimanjaro, sen kyllä tunnistaa kun sen näkee.”
Kaikki pälyilivät ikkunoista hermostuneina. “Tuolla! Minä näen sen! Tuolla edessä!”
“Riikka hyvä, tuo kumpare on tuskin viittä metriä korkea.”
Vuoresta näkyi ensin lumen peittämä huippu. Vähän kerrassaan se levittäytyi, kohosi ja täytti lopulta koko horisontin. Jättiläismäinen vuori näytti leijuvan ilmassa. Kuumuus väreili sen massiivisilla rinteillä. Kerrankin bussissa oli hiljaista.
Osa 2. Lucy – rituaaleja, kasvua ja ymmärtämistä
5. päivä, Etiopia
Iltapäivällä opas myönsi heidän olevan eksyksissä. Jokainen tie näytti johtavan umpikujaan.
Bussi kaarsi ylängöltä tiheäkasvuiseen laaksoon. Aurinko häilyi lehvästön läpi metallinkarvaisena. Tiheikkö huokui kosteutta ja lämpöä, painostavana ja raskaana. Bussin moottori kolisi ja sammui pihisten. Perhonen räpisteli kojelaudalla ulospääsyä etsien.
Opas lähti äänekkäästi kiroillen etsimään apua bussin korjaukseen.
Puiden katveesta nousi tumma hahmo. Se liukui bussiin kuin usva.
Olento oli pieni, karvainen ja hänen äänensä oli käheä. ”Hei, minä olen Lucy. Olen hominidi. Minä synnyin ja kuolin täällä, tässä laaksossa kolme miljoonaa vuotta sitten. Olen teidän oppaanne tästä eteenpäin.”
Lucy antoi katseensa kiertää matkalaisesta toiseen ja asettui sitten istumaan. Bussi käynnistyi vaikeuksitta ja lähti kevyesti liikkeelle. Roseiralaiset tuijottivat Lucya lumoutuneina.
“Me olemme sukulaisia, olemme kaikki samaa alkuperää. 70 000 vuotta sitten Sumatralla tapahtuneen tulivuorenpurkauksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen jälkeen täällä Etiopiassa vain kourallinen ihmisiä jäi henkiin. Kaikki muut ihmiset kaikkialla maailmassa menehtyivät. Ne muutamat pelastuneet ovat koko nykyisen ihmiskunnan esi-isiä. Jos silloin, niissä kaoottisissa oloissa, ei olisi kyetty yhteistyöhön toisten ihmisten kanssa koko ihmissuku olisi sammunut.”
“Haluankin korostaa ihmisten välisen yhteyden tärkeyttä avaimena parempaan huomiseen. Tämä on mielestäni tärkeätä myös Afrikan nykyisten ongelmien ratkaisemisessa; juuri siksi vien teidät tutustumaan heimojen Afrikkaan.”
“Me matkaamme nyt ajassa joitakin satoja vuosia taaksepäin.”
6. päivä, Kongon demokraattinen tasavalta/Kongon tasavalta
Sademetsä oli kuin kohtu. Vaikka auringon valo läikehti Kongo-joen pinnasta miljoonina timantteina, tiheän puuston alla maan pinnalla oli hämärää. Metsä kahahteli rauhoittavasti.
Lucy johdatti roseiralaiset suuren aukion laitaan. Hän kyyristyi pensaan suojaan ja viittasi kaikkia pysymään vaiti. Lucy kuiskasi: “Kongo-kansa muodostuu useista heimoista; tunnetuimpia ovat vilit, yombet ja ladit. Nämä ovat yombe-kylän viljelysmaita.”
Aukion taaimmaisella laidalla oli ryhmä naisia peltotöissä. Osa heistä kuokki maata, osa kylvi siemeniä punertavaan multaan.
“Kyläläiset kasvattavat omiin tarpeisiinsa jamssia, papuja, maniokkia…naiset hoitavat viljelyn, miehet raivaavat pellot viidakosta. Maaperä täällä on hedelmällistä vuolaan Kongo-joen tuomien ravinteiden ansiosta, joten pellot antavat hyvää satoa.”
“Näettekö tuolla miehen istumassa? Hän valmistaa ihmishahmoista nkonde-veistosta tai oikeammin pientä patsasta, jota voidaan käyttää esimerkiksi jonkun kylää kohtaan väärin tehneen henkilön paljastamiseksi tai rankaisemiseksi. Nkonden valmistuksessa käytetään puuta, hautatuhkaa, luita, lääkekasveja – ja piikkejä. Piikkejä hakataan patsaaseen niin että se lopulta muistuttaa siiliä. Piikit herättävät nkonden toimimaan, rankaisemaan syyllistä. Nkonde-rituaalilla on selviä yhteyksiä myöhemmin Haitilla kehittyneeseen voodoo-kulttiin.”
Lucy hiipi sulavasti takaisin viidakon kätköihin, roseiralaiset seurasivat tiiviisti kannoilla. Ilona sai jalkaansa haavan terävästä oksasta.
“Mainitsin äsken lääkekasvit. Kongon sademetsien heimoilla on käytössään varsinainen aarreaitta; lukemattomista sademetsän kasveista saadaan luonnonlääkkeitä sydänsairauksiin, leukemiaaan, malariaan, haavoihin… tieto parantavista kasveista on kulkenut sukupolvelta toiselle.”
Lucy kostutti purossa palasen löytämäänsä kaarnaa, murskasi sen kämmenellään ja hieroi tekemäänsä tahdasta Ilonan haavaan.
Lucy puisti päätään murheellisena. “Teidän aikananne tuo tiedon ketju on katkeamassa. Sademetsät ovat häviämässä liiallisten hakkuiden takia. Niiden myötä katoaa heimojen tietämys elinympäristöstään ja perinteistään. Myös lukemattomat eläinlajit menettävät mahdollisuutensa lisääntyä.”
Silloin tällöin sademetsän hämärässä vilahti nopeasti liikkuva varjo puun tai kiven takaa. Roseiralaiset terästivät katsettaan, mutta hahmot muuttuivat osaksi metsää, ennen kuin katse tavoitti niitä.
“Pygmit ovat metsäkansaa. He elävät metsästä ja metsälle. Heidän jumalansa on sademetsä. Jokainen puu, joki, pieni varpukin, on elävän jumalan ilmentymä. He tuntevat olevansa osa sademetsän henkistä kokonaisuutta ja siksi kunnioittavat myös itseään. Tässä olisi myös teillä eurooppalaisilla opittavaa.”
Lucy kehräsi tyytyväisenä. “Pygmien elämän täyttää musiikki ja tanssi. Heillä on tanssi joka tilannetta varten; häitä, hautajaisia, ihan tavallisia päiviäkin varten. Kaikki osaavat tanssia, soittaa, laulaa.”
“Ikävä kyllä myös pygmien elämäntavan tulevaisuus on uhattuna. Jatkuvasti laajenevat viljelysalueet ja kaupungit vievät heidän elintilansa – ja heidän jumalansa.”
7. päivä, Angola
Roseiralaiset olivat hylänneet bussinsa ja seurasivat Lucya avojaloin, antaen Afrikan auringon, sateen ja tuulen koskettaa ihoaan. He saapuivat Atlantin valtameren rantaan. Mielikuvituksellisen muotoiset hiekkadyynit jatkuivat silmänkantamattomiin pitkin rantaviivaa. Häikäisevä ulappa avautui heidän edessään. Lucy istuutui kuumaan rantahiekkaan.
“Länsi-Afrikassa on jo tuhansia vuosia harjoitettu yoruba-heimon uskontoa. Yoruba-uskonnossa on yksi pääjumala, Olòdumáré tai Olòrun, ja lukuisia luonnon ilmiöinä esiintyviä henkiä, joita kutsutaan nimellä orishá tai orixá. Orixát ovat tavallaan jumalan ilmentymiä. Ne asuvat tarinan mukaan Auringon ja Kuun välissä. Orixóita on lukuisia, erään arvion mukaan kaikkiaan yli 400 erilaista henkiolentoa. Jumalaa, Olòdumáréa, ei koskaan lähestytä suoraan, vaan juuri henkien kautta.”
“Olemme nyt veden äärellä. Oshun on veden ja harmonian kuningatar. Hän on kauneuden ja säteilyn hallitsija, jota pidetään myös turhamaisuuden jumalattarena. Oshun rakastaa ihailla itseään peilistä ja sukia hiuksiaan. Oshun on täynnä intohimoa ja hän etsii jatkuvasti nautintoa. Hänellä on tapana vietellä ihmisiä saavuttaakseen omat tavoitteensa. Oshun on myös hedelmällisyyden hallitsija ja hänen suojelukseensa kuuluvat vastasyntyneet lapset. Hän tanssii eleganteimmin askelin kuin kukaan toisista jumaluuksista ja imitoi liikkeillään vettä. Lisäksi hänellä on aina kädessään peili, jonka kautta hän ihailee itseään.”
“Yorubassa tanssiva ihminen lainaa vartaloaan jumaluudelle aina, kun orixát tahtovat kommunikoida ihmisten kanssa tai kun henkilö itse tarvitsee neuvonantoa ongelmiinsa. Tanssin elekielen kautta orixát puhuvat ihmisille. Jumaluudet vierailevat ihmisten maailmassa meedioiden eli erityisesti tätä varten initioitujen transsitilan välityksellä. Transsitilaan päästäkseen tanssijameedio keskittyy rummutukseen, rentoutuu ja antaa rytmin viedä mukanaan. Hypnoottinen rummutus houkuttelee jumaluuden esiin. Transsiin vaipuessaan initioitu kadottaa hetkeksi oikean rytmin, eikä vartalo enää tottele häntä. Hän saattaa myös kaatua ja horjuilla tunnottomuuden tilan levitessä koko vartaloon. Vapinakaan ei ole epätavallista. Jumaluuden laskeutuessa initioituun hän on itse orixá.”
Lucy vaikeni ja sulki silmänsä. Hiekkadyynit alkoivat elää. Kuuma ilma värähteli ja kieppui villisti matkalaisten ympärillä.
Lopulta Lucy nousi ylös. “Yoruban rytmien on väitetty olleen pohjana monille afrikkalaisperäisille musiikkityyleille gospelista bluesiin, jazziin ja salsaan. Yoruba on myös Brasiliassa merkittävän uskonnon aseman saaneen candomblén taustalla. Candomblén voidaan sanoa olevan yoruban ja Angolan pitkäaikaisten siirtomaaisäntien portugalilaisten valtauskonnon katolilaisuuden yhteensulauman tulosta.”
8. päivä, Mali
Dogonien maille saavuttiin aamunkoitteessa. Matkalaiset kulkivat äänettömästi, kyläläisten huomaamatta heitä.
Vuoren juurella oli tiiviisti rakennettu pieni kaupunki, joka muodostui kulmikkaista savimajoista. Ylempänä, vuoren seinämillä, näkyi luolien suuaukkoja. Kaupunki nukkui.
Lucy osoitti kädellään luolien suuntaan. “Nuo ovat dogonien hautoja. He ovat lähempänä jumalaansa vuoren rinteellä. Itse asiassa dogonit ovat lähellä jumalaansa kaiken aikaa, heille todellisuus ja myyttisyys vaihtavat paikkaa keskenään jatkuvasti.”
“Dogonien elämän huipentuma on osallistuminen Sigi-juhlaan. Juhlaa vietetään 60 vuoden välein, ja juhla kestää kaikkiaan seitsemän vuotta. Sigi-juhlan ajankohdan määrittää Sirius-kaksoistähden sijainti taivaankannella. Dogoneilla kerrotaan olleen tietoa Sirius-tähtiparista jo kauan ennen länsimaisia tähtitieteilijöitä.”
“Dogonien rituaalit ovat värien ja muotojen loistoa. Rituaalien tarkka merkitys on selvää vain dogoneille itselleen, ulkopuolisille he varovat antamasta selviä kuvauksia. Heidän rituaalinsa ovat ainutlaatuisia koko maailmassa, siksi te pääsette tänään näkemään heidän tanssiaan.”
Hämärä laskeutui dogoni-kylän ylle. Taivas oli tähtikirkas. Kylän reunalle, pyöreälle aukiolle alkoi kerääntyä kyläläisiä. Roseiralaiset seurasivat Lucya aukion reunustalle piilosssa pysytellen.
Tanssijat saapuivat tasaiselle kentälle. Heillä oli jaloissaan löysät mustat housut. Heillä oli päällään eräänlainen naruista tai olkikasveista tehty vaaleanpunainen hame, joka oli sidottu leveällä mustalla vyöllä. Kaikilla oli käsissään esineitä; joillakin keihäs, joillakin kaksi kuokan mallista keppiä, joillakin viuhkoja. Kasvot ja pää olivat ison naamion peittämät. Naamiot esittivät eläimiä; jänistä, apinaa, vuohea… joillakin oli metallinen, kypärämäinen päähine.
Tanssijat alkoivat kiertää aukiota rumpujen tahdissa liikkuen. Pian tanssijoihin liittyi samalla tavoin pukeutuneita miehiä, joilla oli naruilla jalkoihinsa sidotut pitkät puujalat.
Lucy nauraa kihersi. “He esittävät vihollisheimonsa tyttöjä!“
Kehässä tanssivat siirtyivät nyt sivuun. Aukiolle saapui tanssija, jonka päähän oli kiinnitetty monen metrin pituinen esine, joka muistutti isoa linnun sulkaa. Tanssija kumartui nopeasti, niin että sulan pää osui maahan, sitten hän taas suoristi itsensä. Sulka viuhui ilmassa. Tämä rituaali toistui useita kertoja.
Taas aukio tyhjeni. Nyt kaksi kypäräpäistä miestä astui katsojien muodostamaan kehään. Miehillä oli käsissään käyrät kepit. He asettuivat toisiaan vasten ja aloittivat rituaalinsa. Tanssijat olivat lyövinään toisiaan kepeillä. Sitten he kääntyivät ja alkoivat kiertää aukiota samalla hyppien korkealle ilmaan. He ottivat hyppyjen välillä muutamia tanssiaskelia ja poistuivat sitten kehästä.
Vielä yksi tanssijaryhmä tuli kentälle. Näillä tanssijoilla oli naamion yläpuolelle kinnitettynä iso, ihmishahmoa muistuttava figuuri. Tanssijat kiersivät jonossa kehää ylävartaloaan hurjasti pyörittäen. Aukion hiekka pöllysi figuurin viistäessä maata tanssijoiden kumartuessa.
Lucy antoi roseiralaisille merkin, ja he lähtivät hiljaa.
“Vaikka näkemänne tanssi oli voimakasta ja elävää, on dogonien arvokas kulttuuriperintö teidän aikananne kuitenkin hiipumassa, sillä monet dogonit ovat kääntyneet islamin uskoon. Onkin tärkeätä tutustua tähän rikkaaseen kulttuuriin ennen sen katoamista.”
9. päivä, Ghana
Satama oli täynnä väkeä. Kivilaiturilla tungeksi portugalilaisia sotilaita, heimopäälliköitä, kauppiaita, roskaväkeä. Orjat kyyhöttivät piestyinä ja kahlehdittuina kauppalaivan kannella.
Laiva oli lähdössä Brasiliaan, Portugalin toiseen siirtomaahan.
Lucy ja ahavoituneet roseiralaiset katselivat vaieten väentungosta. Kauempana satama-alueella, vartioituna, oli ryhmä nuoria bantumiehiä – orjia hekin – tanssimassa omituista, jotenkin väkivaltaista tanssia. Lucy huomasi tanssijat. “Nuo miehet ovat vain tanssivinaan. Tosiasiassa he harjoittavat itseään. He haluavat olla valmiina ja hyvässä kunnossa kun tiukka paikka tulee. Brasiliassa tanssi kehittyy ja tullaan myöhemmin tuntemaan nimellä capoeira.”
“Kaikkiaan täältä lähetettiin Brasilian sokeriruokopelloille miljoonia orjia. Lukemattomat menehtyivät matkallaan tuntemattomaan. ”
Laiva lipui ulos satama-altaasta ja katosi sumuun.
Lucy kääntyi roseiralaisten puoleen. “Olemme taas teidän ajassanne. Nyt on aika sanoa hyvästit. Olen näyttänyt teille Afrikan perinnön, heimojen ikivanhojen rituaalien ja kulttuurien leviämisen ympäri maailmaa. Ironista kyllä, mutta tämä on siirtomaahallintojen suurin ansio. Sen hintana on kuitenkin ollut miljoonien ihmisten henki.
Kuten olette ehkä aavistaneet, nyt Afrikka näivettyy monissa ongelmissaan rikkaasta kulttuuriperinnöstään huolimatta. Jonakin päivänä saattaa kuitenkin tapahtua käänne parempaan, ja vanhojen heimojen tavoin ihmiset alkavat taas arvostaa huolenpitoa toisista ihmisistä, omasta heimostaan.”
Lucy kallisti päätään. Hänen silmissään oli kyyneleitä ja hän hymyili. “Kuuletteko? Kuuletteko rumpujen pauhun? Ja tuo tanssi…olette kotona.”
Kirjoittanut: Hannu Niemi ja Marika Kivipelto
Abre ala – 1. lavastevaunu: Savanni (kuva vaunutalkoista)
Kulkueselvitys
Osa 1. Turistit – pintaliitoa, ihmettelyä ja erehdyksiä
1. Comissão de Frente – etujoukko: Antiloopit ja leijonat
Pedot ja saaliit astuvat elämän ja kuoleman näyttämölle.
2. Abre ala – 1. lavastevaunu: Savanni + Katudestaque: Haaskalintu
Roseiran bussi matkaa savannin halki auringon noustessa. Kuiva heinikko huojuu laiskasti tuulessa. Haaskalintu vaanii tilaisuuttaan. Se piirtää taivaalle spiraalia, jonka keskipisteessä odottaa ateria.
Abre alassa tanssivat seuraavat destaquet ja vaunubailaajat:
*Destaque Roseiralainen; tanssii savannin halki matkaavassa Roseiran pinkissä bussissa.
*Vaunubailaaja Heinikot (2 aikuista, 4 lasta)
*Päädestaque Kirahvi
*Päädestaque Norsu
*Destaque Gepardit (2 aikuista); tanssivat osittain vaunussa ja liikkuvat osittain vaunusta kadulle. Gepardeilla ja Haaskalinnuilla on osittainen yhteinen koreografia tiettyyn kohtaan samba de enredon kierrossa.
*Katudestaque Haaskalintu; Gepardeilla ja Haaskalinnuilla on osittainen yhteinen koreografia tiettyyn kohtaan samba de enredon kierrossa.
3. Ala das Crianças 1. – lapsiryhmä : Jalokivet
Pölyisen maan uumenista löytyy kallisarvoisia ja häikäisevän kauniita aarteita.
4. Katudestaque: Afrikan tähti
Kivistä suurin ja kaunein on Afrikan tähti. Timantti on nykyään osa Englannin kruununjalokiviä.
Osana Afrikan tähti – destaquen asua on suuri pyörillä liikkuva kulissi (kulissi ei ole lavastevaunu).
5. Ala das Crianças 2. – nuorten ryhmä: Kalaharin autiomaa
Kaukaisuuteen siintävä kultainen maisema. Tuuli leikittelee hiekan kanssa ja muodostaa tanssivia pyörteitä.
6. 1. aikuisten ala: Victorian putoukset
Afrikkalaiset kutsuvat putouksia “Jyliseväksi Sumuksi”. Sateenkaaret tanssivat kuohuvien vesimassojen yllä.
Osa 2. Lucy – rituaaleja, kasvua ja ymmärtämistä
7. Ala das Passistas – soolotanssijat: Nkonde-veistokset
Nkonde on veistos, joka rakennetaan tuhkasta, luista ja piikeistä. Se suojelee kyläyhteisöä ja rankaisee pahantekijöitä.
Passistajoukko koostuu seitsemästä tanssijasta, joista yksi on bateriankuningatar.
8. Ala da Bateria – rumpuryhmä: Kongon altaan sademetsät
Sademetsä antaa kodin ja turvapaikan lukemattomille eläinlajeille. Metsä on jumala, se suojaa ja varjelee heimojaan.
9. Melodiaosasto (eivät kuvita kulkuetta)
10. Porta Bandeira ja Mestre Sala – lipunkantajapari (eivät kuvita kulkuetta)
11. Ala das Baianas: Orishajumaluudet, Oshun
Transsissa orisha-jumaluus asettuu ihmiseen ja tanssii oman luonteensa mukaisesti. Oshunista, turhamaisuuden jumalasta, voi sambaajakin löytää itsensä.
12. 2. aikuisten ala: Dogon-heimo
Dogonit tulevat Siriukselta. He juhlivat jumaliansa yhtä mittaa seitsemän vuotta. He pukevat päähänsä metallinaamion ja aloittavat tanssinsa. Todellisuus ja unimaailma ovat yhtä, ja kaiken läpi kulkee jumala.
13. Alegoria – 2. lavastevaunu: Kauppalaiva
He ovat orjia, vailla tietoa tulevaisuudestaan. Silti pieni kipinä elää heistä kurjimmassakin; heillä on laulunsa ja tanssinsa, heillä on uskontonsa. Vielä tulee vapauden ja uuden elämän aika…capoeira!
Laivan lipuessa horisonttiin jättää Lucy hyvästit. Kyynel vierähtää poskelle. Roseiralaisten sydän sykkii batucadaa; tämä on koti.
2. Alegoriassa tanssivat seuraavat destaquet ja vaunubailaajat:
*Vaunubailaaja Roseiralaiset (2 aikuista); tanssivat jättäen laivalle ja Lucylle hyvästit
*Destaque Keulakuva; aikoinaan keulakuvat kuvastivat laivan nimeä.
*Vaunubailaaja Orjat (3 aikuista); orjien koreografia koostuu osittaisesta capoeiran pelaamisesta
*Destaque Sotilaat (2 aikuista); vartioivat orjia
*Päädestaque Lucy; kyynel silmäkulmassaan Lucy tanssii jättäen hyvästit Roseiralle laivan lipuessa horisonttiin
14. Velha Guarda da Roseira (eivät kuvita kulkuetta)
Roseiran vanha kaarti tanssii hengessä mukana samba-reggaen askelin pukeutuneena afroasuihin. Taakse jää Afrikka, ja niin myös vanha Roseira, joka iloisena bailaa nauttien karnevaalitunnelmasta.
Samba de Enredo
Säv. Liisa L., Klausinho, Mako
Sov. Klausinho
San. Team Roseira (Marsu, Hannu, Mako, Klausinho, Liisa L., Wilma, Lotta, Hansu, Lissu, Miia, Maikku)
Afrikan perintö – Roseiran matka rytmeihin ja rituaaleihin
Kaukaa jo tunnen lämpimän tuulen
aurinko nousee ylle savannin
Bom dia Àfrica! Huomenta Roseira!
Tästä voi matkamme alkaa
Maa kuuma, autio
loiste kiven kultaisen
henki virran ikuisen,
sateenkaareen mahtavaan Oshun peilin heijastaa
Koitteessa päivän jatkaa linnut lauluaan
||: Tanssi, passista! Tuo veistos ihana
suojaa kylää pahalta
Keuhkot maailman – sydän Roseiran
kertoo rummut perinnöstä Afrikan :||
(Ai yee! Ai yee!)
Vuosien taa Lucy meidät johdattaa
luokse heimon muinaisen, dogonien
kun saavun satamaan, lastaa laivat orjiaan
vierähtää kyynel, Lucy jää
Kuulen jo rummut, rytmin surdojen..
sykkii sydän näin batucadaa
Kotona ollaan taas!
||: Haloo Helsinki, tässä Roseira
Tarjolla matkaseuraa parasta
Väreissä pinkin, hopean
Samban sydämeen toi rytmi Afrikan :||
União da Roseira 