1. Ollaan avoimia erilaisuudelle. Me kaikki olemme erilaisia, ja Roseiralle jokainen on tervetullut omana itsenään! Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää (esimerkiksi rasismi ja seksismi), häirintää tai muuta epäasiallista toimintaa, ja puutumme niihin tarvittaessa.
2. Ei tehdä oletuksia toisistamme. Vaikka oletusten tekeminen toisista ihmisistä on luonnollista, voi toisten tekemä määritteleminen olla satuttavaa. Emme voi tietää toistemme elämäntilannetta, kokemuksia, ajatuksia tai identiteettiä. Ei siis tehdä oletuksia esimerkiksi taustasta, etnisyydestä, kansallisuudesta, ihonväristä, kielestä, kulttuurista, uskomuksista, arvoista, sosioekonomisesta asemasta, iästä, terveydestä, toimintakyvystä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihmissuhdemuodosta. Voimme pyrkiä tähän muun muassa tulemalla tietoisiksi omista lähtökohdistamme, kuuntelemalla toisia ja kyseenalaistamalla totuttuja toimintamallejamme.
3. Ei yleistetä omia kokemuksiamme muita koskeviksi. Koska olemme erilaisia emmekä voi tuntea toistemme kokemuksia, emme esimerkiksi oleta kaikkien olevan terveitä tai pystyvän samaan mihin me itse. Käytännössä esimerkiksi olemme valmiita muokkaamaan harjoitteita tarvittaessa erilaisille ihmisille sopiviksi ja arvostamme erilaisia tapoja osallistua toimintaamme.
4. Kunnioitetaan toisiamme. Olemme kunnioittavia toisiamme kohtaan, emmekä kyseenalaista erilaisuutta. Kiinnitämme huomiota sanavalintoihimme ja käsittelemme herkkiä aiheita kunnioittavasti. Emme arvota toisiamme esimerkiksi ulkonäkömme tai ulosantimme perusteella.
5. Kunnioitetaan toistemme rajoja ja omaa tilaa. Ei tarkoittaa ei, ja jokaisella on oikeus omiin fyysisiin, henkisiin ja sosiaalisiin rajoihinsa sekä koskemattomuuteen. Emme häiritse ketään esimerkiksi sanallisesti, koskemalla, tuijottamalla tai vaientamalla. Jos toinen pyytää, muutamme käytöstämme tai lopetamme ja pyydämme anteeksi. Myös kaikki tunteet ovat sallittuja.
6. Annetaan tilaa ja erilaisia osallistumismahdollisuuksia. Työstämme toisillemme mahdollisuuksia toteuttaa itseään muita kunnioittaen ja huolehdimme siitä, että kaikki pääsisivät osallisiksi toimintaamme. Jos esimerkiksi jotkut tanssilliset harjoitukset eivät tunnu itsestä hyvältä (fyysisestä, henkisestä tai muusta syystä), tämän saa tuoda esiin. Näin opettajan kanssa voidaan yhdessä pohtia tarvittaessa muita vaihtoehtoja. Lisäksi pyrimme kiinnittämään huomiota esimerkiksi siihen, että tilamme olisivat mahdollisimman esteettömiä.
7. Keskustellaan rakentavasti ja kuunnellaan toisiamme. Kysymme, keskustelemme ja kuuntelemme leimaamatta toisiamme ja luomme siten avointa keskustelukulttuuria. Yhtäältä huomioimme erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia, annamme toisillemme puheenvuoroja, emmekä puhu toisten päälle. Toisaalta jokaisella on myös mahdollisuus osallistua olemalla hiljaa. Käytämme helposti ymmärrettävää kieltä, ja etsimme tarvittaessa yhdessä tapoja ylittää kielimuureja. Vältämme esimerkiksi vamman tai terveydentilan perusteella halventavien sanojen käyttämistä ja stereotyyppien uusintamista edes ”vitsillä”. Hyväksymme virheemme ja erimielisyytemme sekä pyrimme käsittelemään näitäkin rakentavasti.
8. Pidetään yllä hyvää, reilua ja ystävällistä meininkiä. Pyrimme kantamaan vastuuta myös muiden kokemuksesta, tsemppaamme ja huomioimme muita. Pyydämme ja annamme apua matalalla kynnyksellä. Emme nolaa toisia tai naura näiden virheille, ja vältämme juoruilua ja spekulointia. Emme myöskään arvostele muiden ulkonäköä. Kohtelemme toisiamme muutenkin siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
9. Taltioidaan hyvän tavan mukaisesti. Roseiran tiloissa saa taltioida hyvän tavan mukaisesti, emmekä julkaise kenestäkään epäedustavaa materiaalia. Esimerkiksi tunneilla kuvaamisesta voi myös kieltäytyä ilman, että se vaikuttaa mahdollisuuteen osallistua.
10. Puututaan yhdessä epäasialliseen käytökseen. Mikäli koemme tai todistamme syrjintää, häirintää, kiusaamista, muuta epäasiallista käytöstä tai näiden uhkaa, puutumme tilanteeseen. Myös häirintäyhdyshenkilöön voi ottaa yhteyttä. Tämä vie asiaa tarvittaessa luottamuksellisesti eteenpäin.
11. Ollaan lempeitä toisiamme ja itseämme kohtaan. On hyvä pitää mielessä, että me kaikki mokaamme joskus. Jos – ja kun – rikomme näitä sääntöjä, voimme ottaa vastuun virheestämme, pyytää anteeksi ja oppia. Toiselle voi puolestaan huomauttaa tällaisesta asiallisesti ja syyllistämättä. Virheitä sattuu ja kysyä saa! Lisäksi palaute on jatkuvasti tervetullutta.